Siirry sisältöön

Onko metsästyksellä tulevaisuutta?

Metsästys Suomessa ei ole pelkkä harrastus. Se on hyvin oleellinen osa suomalaista kulttuuria. Ilman metsästystä Suomessa ei olisi suomalaisia. Esi-isämme tulivat tänne ennen kaikkea turkisriistan perässä.

Suomalaisen metsästyksen oleellisia piirteitä ovat muun muassa:

  1. Metsästäjiä on kansan väkilukuun verrattuna paljon. Metsästyskortin lunastaneiden lukumäärä, vähän yli 300.000 henkilöä, ei kerro ihan koko totuutta. Näistä viime vuoden aikana kävi vähintään kerran metsästämässä noin 200.000 henkilöä. Suuri lukumäärä johtunee osin siitä, että meillä metsästys on aina ollut koko kansan harrastus ja vielä sata vuotta sitten monesti köyhille perheille yksi tapa hieman leventää leipää. Keski- ja Etelä-Euroopassa metsästys on ollut kuninkaiden ja aatelisten yksinoikeus 1800-luvulle saakka.
  2. Suomessa riistakannat pinta-alaan suhteutettuna ovat hyvin pieniä. Yksi syy tähän on maamme pitkä ja kylmä talvi, jolloin eläinten ravintovarat ovat vähäiset. Tätä kuvaa se, että metsästyksen lihatuotto on noin 200 grammaa/hehtaari/vuosi. Se on noin 35 kg/metsästäjä/vuosi. Tämä selittää suurelta osin sen, että riistaliha menee valtaosin metsästäjien omaan käyttöön.
  3. Kaupungeissa on runsaasti metsästyskortin omaavia henkilöitä, joiden ainoa mahdollisuus päästä metsästämään on matkustaa Itä- tai Pohjois-Suomeen valtion maille tai ulkomaille jahtiin. On yleistä, että metsästysseuroihin pääsevät vain paikkakunnalla asuvat ja metsästykseen sopivaa maata omistavat ihmiset tai sellaiset, joilla on hyvät suhteet näihin tahoihin. On paljon nuoria ja innokkaita metsästäjän alkuja, joilta mahdollisuus metsästykseen on suljettu pois. Jos metsästysseurojen ovia ei avata kaupunkilaisille harrastajille, niin metsästäjien lukumäärä lähtee seuraavien parin vuosikymmenen aikana voimakkaaseen laskuun, kun Suomen kaupungistumiskehitys vääjäämättä jatkuu.
  4. Metsästäjät, ennen kaikkea seuroihin kuuluvat, omilla kotinurkillaan metsästävät henkilöt tekevät valtavan määrän talkootyötä riistahallinnolle, riistan tutkimukselle ja omille seuroilleen. Sodan käynyt sukupolvi ja suuret ikäluokat ovat ahertaneet pyyteettömästi ja rakentaneet meille Euroopan kustannustehokkaimman ja laadukkaimman riistahallinnon ja tutkimuksen. Talkootyön romahtaminen johtaisi katastrofaaliseen tilanteeseen. Sitä ei lyhyellä aikavälillä pystytä paikkaamaan edes isolla rahalla. Kun seurat ukkoutuvat ja nuoret, metsästyksestä kiinnostuneet henkilöt hakeutuvat muiden harrastusten pariin, tekijöistä tulee parin vuosikymmenen aikajänteellä huutava pula.
  5. Kaupallinen metsästys isolla rahalla tulee lisääntymään. Se ei kuitenkaan voi korvata hiipuvaa perinteistä metsästystä ja riistanhoitoa. Se tuo suomalaisen eränkäyntikulttuurin rinnalle Keski-Euroopan metsästyskulttuuria.
  6. Tuntuu siltä, että meillä ei haluta tai osata ollenkaan pohtia tulevien vuosikymmenten riista- ja metsästysstrategiaa. Nykystrategiaa kuvaa parhaiten: ”mikään ei muuttua saa”. Vaihtoehtoja ei hyväksytä. Aitoa strategista pohdintaa ei ole se, pitääkö meillä olla hirviä 2,5 vai 3,5 yksilöä/1000 ha. Strategisten vaihtoehtojen hakemista voisi olla sen punnitseminen, pitääkö meillä olla 2 vai 20 hirveä/1000 ha. Maailma muuttuu kovaa vauhtia. Organisaatiot ja järjestelmät, jotka yrittävät sinnikkäästi pitäytyä vanhassa ja vastustaa kaikkia muutoksia, tulevat tuhoutumaan tai sitten ne muuttuvat väkisin pakon edessä.
  7. Riistaeläinkantoja tarkastellaan meillä aina vahingoista lähtien. Jos joku ehdottaa jonkun lajin kannan kasvattamista, ensimmäinen reaktio on se, että ei voi, kun vahingot kasvavat. Ja ne kasvavat vahingot ovat hyvin marginaalisia tai mielikuvituksen tuotetta lukuun ottamatta muutamaa lajia, esimerkiksi hirvi ja villisika.

Tälle nykystrategialle aion tarjota vaihtoehdon, joka voisi toteutuessaan lisätä metsästyksen kiinnostavuutta ja arvostusta vielä nykyisestä, tehdä harrastuksesta houkuttelevan vaihtoehdon ja turvata hallinnon ja tutkimuksen tehokkuuden. Tiedän tarkoin, että alla olevan vaihtoehdon esittäjä leimataan umpihulluksi hörhöksi, jonka pään ovat menneet seitsemän vuosikymmentä lahottaneet käyttökelvottomaksi. Se leima ei minua häiritse. On hyvä muistaa, että puolihullut hörhöt ja propellipäät ovat vieneet tätä maailmaa eniten eteenpäin.

 

Ensin lista muutostarpeista:

  1. Metsästysmahdollisuuksien lisääminen erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa kasvattamalla joidenkin lajien kantoja vaikkapa kymmenkertaisiksi.
  2. Uusien vieraskorttimetsästäjien ja jäsenten hankinta seuroille kaupunkilaisten piiristä aktiivisilla jäsenhankintakampanjoilla. Tavoitteena voisi olla metsästämässä käyvien henkilöiden lisääminen nykyisestä 200.000 henkilöstä vaikkapa 300.000 henkilöön.
  3. Sääntömuutokset, jotka mahdollistavat useampien jäsenkategorioiden muodostamisen seurojen sisälle.

Ja sitten perusteluja:

Metsästysmahdollisuuksien lisääminen

1.1.  Hirvikantojen pitäminen nykyiselläkin tasolla on kohdannut kovaa vastustusta metsänomistajien piirissä. On myös tosiasia, että nykyistä merkittävästi suuremmat hirvikannat aiheuttaisivat ainakin paikallisesti merkittäviä metsävahinkoja. Metsänomistajat ovat metsästäjien tärkein sidosryhmä, joten heitä pitää kuulla. Hirvien metsästysmäärien lisääminen ei siten ole realistinen vaihtoehto.
1.2.  Villisika tullee lisääntymään, vaikka emme sitä haluaisi. Isot villisikakannat tulisivat aiheuttamaan paljon hirviäkin pahempia vahinkoja maa- ja metsätaloudelle. Valtakunnallisen riistaneuvoston linjauksen mukaan villisian lisääntymistä tulee estää tehokkaasti.
1.3.  Vesilintukantojamme olisi mahdollista lisätä kosteikkoja rakentamalla ja ennallistamalla. Tästä on jo saatu hyviä kokemuksia. Ongelmana on rahoitus. Metsästäjiltä ei kyetä keräämään läheskään riittävästi varoja valtakunnallisesti merkittävään kosteikkojen rakentamiseen. Kosteikoilla on sopiville paikoille rakennettuna myös merkittävä vaikutus Itämeren suojelulle, kun kosteikot voivat vähentää ravinteiden valumista mereen. Tästä syystä valtiovallan kannattaisi ainakin harkita laajaa kosteikkojen rakentamisen rahoittamista.
1.4.  Metsäkanalintujen kannanhoidon avainasia on riistapainotteinen metsänhoito, jonka nykyinen metsälaki mahdollistaa. Se ei ole rahakysymys. Tulevaisuus näyttää, miten paljon metsänomistajat tulevina vuosikymmeninä ovat kiinnostuneita muuttamaan metsien käsittelyä kanalintuja suosivaan suuntaan.
1.5.  Etelä- ja Keski-Suomessa pienten hirvieläinten, valkohäntäpeuran ja metsäkauriin, kantojen lisääminen voisi lisätä metsästysmahdollisuuksia runsaasti. Valkohäntien kanta on noin 70.000 yksilöä ja on ollut kasvussa viimeiset vuodet. Kanta vaihtelee suuresti. Vahvimmat kannat ovat Helsinki-Tampere ja Tampere-Pori teiden lounaispuolella. Tällä alueella on pienehköjä tiheän kannan (50-100 yksilöä/1000 ha) alueita, mutta myös harvan kannan alueita. Ilmastollisesti olisi mahdollista muodostaa tuottavaa kantaa käsitykseni mukaan suunnilleen Imatra-Vaasa linjan eteläpuolelle. Jos tälle alueelle saataisiin kohtalaisen tiheä kanta, se tarkoittaisi kokonaiskantaa noin 300.000 yksilöä, jolloin metsästyspotentiaali voisi olla 150.000 valkohäntää/vuosi, eli viisinkertainen viime kauden saaliiseen verrattuna. Keski-Euroopassa metsäkauriskannat ovat isoja siellä, missä niitä esiintyy. Esimerkiksi Saksassa, jonka pinta-ala on noin 30% Suomen pinta-alaa isompi, kauriita metsästetään 1,3 miljoonaa yksilöä vuodessa. Kannan on pakko olla reippaasti yli 2,5 miljoonaa yksilöä, jotta se kestää tämän metsästys- ja petopaineen. Suomessakin Ahvenanmaalla on hyvin vahva kauriskanta. Näyttää siltä, että Imatra-Vaasa linjan eteläpuolelle olisi mahdollista nostaa kauriskantaa noin puoleen miljoonaan yksilöön, mikä mahdollistaisi noin 200.000 kauriin metsästämisen vuosittain, kun metsästysmäärä oli viime kaudella vajaat 5.000 yksilöä. Tietysti pienet hirvieläimet tarvitsevat menestyäkseen talviruokintaa. Meillä on jo nyt monilla valkohäntäpeurojen alueilla aivan riittävä määrä ruokintapaikkoja ja ruokinta on järjestelmällistä. Kasvavat kannat vaatisivat vain suurenevia ravintomääriä. Maataloustuotteet, etenkin kakkoslaatu, ovat niin halpoja, että mielestäni ruokinnan lisäämiselle ei ole merkittäviä rahallisia esteitä. Työmäärä on sama, jos viedään yhdelle paikalle samalla vähän enemmän tavaraa. Seuraava vastaväite on: vahingot kasvavat sietämättömiksi. Mitkä vahingot? Tiheiden peurakantojen alueilta kokemukset kertovat, että valkohännät ja kauriit aiheuttavat vahinkoa joillekin marja- ja erikoisviljelmille. Nämähän voidaan vaikka aidata tarvittaessa. Kauriit aiheuttavat vahinkoa lisäksi kuusitaimikoille. Kauriit syövät mielellään viljeltyjen taimien vuosikasvaimet ensimmäisenä istutuksen jälkeisenä syksynä. Kauriit eivät koske luonnon taimiin. Olisi syytä tutkia, mitä lannoitetta tai lisäainetta vähentämällä viljeltyjen taimien houkuttelevuutta voisi vähentää. Toisaalta syönninestoaineen lisääminen taimiin jo ennen istutusta olisi melko pieni työ siinä vaiheessa, kun taimet tulevat laatikoissa istutuspaikalle. Yksi vahinkotyyppi on liikennevahingot. Ne tietenkin lisääntyvät, kun kannat lisääntyvät. Pienten hirvieläinten kolareissa tapahtuu henkilövahinkoja hyvin harvoin. Normaalisti selvitään peltivaurioilla. Jos kolareista tulee paljon nykyistä yleisempiä, niin ehkäpä autoilijat alkavat vähitellen huomioimaan hirvivaroitusmerkit. 1,5 miljoonan ajokilometrin kokemuksella väitän, että äärimmäisen harvat kuljettajat huomioivat hirvivaroitusmerkkejä. Ajokäyttäytymisellä voitaisiin varmasti paljon yli puolet hirvieläinkolareista välttää.

 

Metsästäjämäärien kasvattaminen

Suomessa mitataan metsästyksen harrastajamäärää metsästyskortin lunastaneiden määrällä. Tämä luku on vielä viime vuosinakin ollut hienoisessa nousussa ja se on vielä yli 300.000 henkilöä. Kun tarkastellaan niiden korttinsa lunastaneiden määrää, jotka ovat edes yhden kerran vuoden aikana käyneet metsästämässä, niin tämä luku on jo muutaman vuoden mennyt alaspäin ja se painui viime kaudella alle 200.000 henkilön. Siis yli kolmasosa, yli 100.000 henkilöä maksaa metsästyskortin, vaikka ei metsästä. Nykyisillä hiipuvilla metsästäjämäärillä ei edellä kuvatun strategian toteuttaminen onnistu. Se edellyttäisi reippaita muutoksia metsästysseurojen toimintatavoissa. Metsästysseurat eroavat yhdessä suhteessa oleellisesti muista harrasteseuroista. Yleensä seurat harjoittavat aktiivista jäsenhankintaa pitääkseen toiminnan vireänä. Metsästysseurat pääsääntöisesti estävät aktiivisesti uusien jäsenten ottamista seuraan. Tämä politiikka on hitaan näivettymisen politiikkaa. Sitäkö todella haluamme? Haluammeko, että yleisö 30 vuoden kuluttua näkee metsästyksen kummallisten huru-ukkojen salamyhkäisenä puuhasteluna metsissä? Jotta metsästys olisi arvostettu ja hieno harrastus myös tulevaisuudessa, seurojen tulee ryhtyä markkinoimaan sosiaalisessa mediassa mahdollisuutta ulkopuolisille metsästäjille osallistua vieraskorteilla seuran jahteihin. Naapurikaupunkien vierasmetsästäjistä voi sitten vähitellen valikoitua uusia, aktiivisia jäseniä seuraan.

 

Metsästysseurojen jäsenyyspolitiikan uudistaminen

Metsästysseuroihin tarvitaan mukaan tulevina vuosikymmeninä runsaasti myös kaupungeissa asuvia henkilöitä. Kun näillä on paikkakunnalla asuvia rajallisemmat mahdollisuudet osallistua talkootoimintaan, on todennäköisesti luotava erilaisia jäsenkategorioita. Esimerkiksi niin, että talkootyötä tekevän jäsenen vuosimaksu on vaikkapa 100 euroa ja talkootyön rahalla korvaavan henkilön vaikkapa 1.500 euroa. Uskon, että tulijoita seuroihin riittäisi varsinkin, jos meillä olisi runsaat riistakannat. Silloin seura voisi myös ostaa palveluja paikkakunnan isänniltä vaikkapa niin, että joku isäntä hoitaisi koko ruokintarumban muutaman tuhannen euron korvausta vastaan. On joitakin toimintoja, muun muassa riistalaskentaan, srva-toimintaan, metsästäjätutkintoihin ja ampumakokeisiin liittyvät tehtävät, joihin tarvitaan metsästäjän ammattitaitoa ja näitä on vaikea ulkoistaa.

 

Mielestäni nyt olisi aika ryhtyä vakavasti pohtimaan tulevien vuosikymmenten riistastrategiaa avoimin mielin sulkematta ennakolta potentiaalisia vaihtoehtoja pois. Kun keskustellaan radikaalisti vanhoista kaavoista poikkeavista vaihtoehdoista, on luonnollisesti maanomistajien oltava aktiivisesti mukana. Nykyisin maanomistajaedustajat sidosryhmäkeskusteluissa ovat järjestöjohtajia. Havaintojeni mukaan heillä on järjestönäkemys, joka ei suinkaan edusta koko maanomistajakunnan näkemystä. Maanomistajapiireissä on kuitenkin  runsaasti henkilöitä, joiden poikkeavat näkemykset olisi hyvä saada keskusteluun mukaan. Minusta myös riistastrategiassa pitäisi olla mahdollisuus alueelliseen eriytymiseen. Hirvi laajalla alueella liikkuvana eläimenä ja villisika vahvan lisääntymiskykynsä ansiosta vaativat ison alueen yhteistä strategiaa. Pienten hirvieläinten strategiat voisivat olla melkein riistanhoitoyhdistyksittäin vaihtelevia, koska niiden kannat voivat vaihdella paikallisesti aiheuttamatta ongelmia naapurialueille.

2 kommenttia artikkeliin ”Onko metsästyksellä tulevaisuutta?

  1. Thank you for taking the time to write this blog I find it very interesting and well thought out.

    I have several questions and comments but I just want to clarify a single point and ask a couple questions. I apologize if the translation is a bit off and feel free to correct me 🙂

    I believe you wrote something to the affect of “one of the reasons the game stock is so low is because of the the long and cold winters of our country” Do you attribute that as the paramount reason the stocks are so low or are there bigger more prominent reasons? And if so, why is this not an issue, to this degree, in similar and even much harsher climates within Canada and parts of the USA as it relates to ungulate populations?

    Also, a follow up question thats loosely based on the above.

    If the solution for animal survivability, which I am not convinced of, is feeding these animals what is your response to the first case of C.W.D being found in Europe (Norway) and the extermination of 2500 reindeer and how it relates to the “feeding” practices of wild animals here with an ever growing concern of C.W.D making its way to Finland? What happens to methodology within Finland if an accepted practice that’s engrained in the way of life (feeding) is suddenly contributing significantly for the spread of a disease within the ungulate population within Finland? How do we safeguard against that and prepare for it knowing the problems in prevention they have had in North America while still justifying feeding practices?

    Thanks again for taking the time to contribute to this blog.

    Cheers,

    Vastaa
  2. Erittäin hyviä pohdintoja joita kannattaakin nostaa esille. Toivottavasti näitä ei tyrmätä ihan suoralta kädeltä sillä kirjoittaja on selvästi katsonut nyt metsästyksen tulevaisuuteen, myös sellaiseen aikaan jolloin hyvin iso osa nykyisestä metsästäjäkunnasta on jo aivan toisenlaisilla jahtimailla.

    Ja kovasti toivoisin että metsästyksestä kiinnostuneet pääsisivät jahtimaille vaikkeivat she omistaisikaan maata tai vaikka he eivtä asuisikaan maaseudulla. Metsästys tulee tarvitsemaan jokaisen asiallisen kannattajan ja myötämielisen ystävän ihan jo lähitulevaisuudessa.

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>
Kommentointiohjeet