Siirry sisältöön

Metsäammattilainen harrastaa riistaa

Heikki Tuomikosken työ ja harrastukset liittyvät tiiviisti metsään. Suunnitteluesimiehen tehtävät ovat siirtyneet pääosin toimistolle, mutta vapaalla mies hoitaa omia metsiään ja metsästää.

FSC-sertifiointi® tukee riistaa

Työssään Tornator Oyj:llä muhoslainen Heikki Tuomikoski toimii yhtiön metsävararyhmässä sekä kehittää ja ylläpitää yhtiön toiminnanohjausjärjestelmää.

Tuomikosken työnantaja on sitoutunut riistaa suosivaan metsänhoitoon FSC-sertifioinnin® kautta. Yhtiön kaikki Suomessa sijaitsevat metsät, noin 600 000 ha, saivat sertifikaatin vuonna 2014. FSC-kriteereissä on paljon riistaelinympäristöjä edistäviä elementtejä, kuten sekapuustoisuuden suosiminen, kosteikkojen ja painanteiden säästäminen sekä luontaisesti syntyneiden taimien hyödyntäminen uudistamisessa.

Tuomikoskelle työtä teetti FSC-kriteeristön velvoite vesistön ja pienvesien rajaamisesta metsätalouskäytön ulkopuolelle. Käytännössä kaikki rantametsät rajattiin automatiikkaa hyödyntäen omiksi kuvioiksi.

Toimenpiteitä ei tehdä pelkästään kriteerien vuoksi. Esimerkiksi rantojen ja suojavyöhykkeiden rajaaminen metsätalouden ulkopuolelle luo riistalle suojapaikkoja, Tuomikoski korostaa.

 

Tieto tarkentaa metsänhoitoa

Metsäsuunnittelu perustuu aina metsävaratietoon. Laserkeilauksen avulla saadaan aiempaa tarkempaa ja kattavampaa tietoa puustosta ja maaperästä. Tarkan tiedon perusteella tarvittavat toimenpiteet voidaan kohdentaa oikea-aikaisesti kullekin kuvioille. Parhaimmillaan keilaustieto mahdollistaa myös monimuotoisuuden huomioon ottamisen.

Keilaus- ja ilmakuva-aineistoista voidaan tunnistaa maastosta poikkeavat lehtipuuvaltaiset painanteet, jotka sopivat hyvin säästöpuuryhmiksi, kertoo Tuomikoski.

Uusien menetelmien myötä metsänhoidon suunnittelu on muuttunut. Kaukokartoitusmenetelmien kehittyminen vähentää maastotyön tarvetta, koska kuvioiden rajaus saadaan tehtyä tarkemmin työpöydän äärellä ja puustotiedoista löytyy useita hyödynnettäviä lähteitä.

 

Harrastus näkyy hankkeissa

Tuomikoski on metsästänyt pikkupojasta asti. Harrastus alkoi 13-vuotiaana isän mukana hirviporukassa. Vuosien myötä metsästys on monipuolistunut, hirvenmetsästys on kuitenkin säilynyt ja nykyään metsälle lähtee mukaan Harmaanorjanhirvikoira Jetsu.

Tuomikoski on Muhoksen riistanhoitoyhdistyksen petoyhdyshenkilö. Tehtävään kuuluu muun muassa petovahinkojen selvittelyä ja petohavaintojen tarkastamista ja lisäämistä TASSU-järjestelmään suurpetokantojen arvioimiseksi. Viimevuosina erityisesti alueen ilvekset ovat teettäneet työtä.

Tornator Oyj on ollut mukana useissa Suomen riistakeskuksen hankkeissa.

Olimme mukana Riistaa reunoilta-, Kosteikko- ja Askel riistametsään -hankkeissa. Yritykselle hankkeista koituu oppia ja ymmärrystä, mies pohtii.

heikki_elina_jetsu_leikattu

Kuvassa: Heikki sekä 2,5 vuotta vanhat Jetsu ja tytär Elina.

Tuomikoski on mukana Suomen riistakeskuksen vetämässä Riistametsänhoidon edelläkävijät METSO -hankkeessa.

Lisenssikoodi: FSC-C123368