Siirry sisältöön

Elämän varrelta – riistaa kiittäen

Miten kaikki alkoikaan ja miksi istun kirjoittamassa tätä? Mieleeni herää tämä kysymys, koska voisinhan aivan hyvin harrastaa jotain muuta ja uravalintani olisi voinut olla jokin tavanomaisempi. Kun mietin tätä, huomaan, ettei harrastukseni ja polkuni kohti riista-alan toimihenkilöä varsinaisesti alkanut jostain tietystä yksittäisestä tapahtumasta. Kasvoin jo lapsesta tiukasti kiinni luontoyhteyteen. Jokaisen elämässä on kuitenkin merkityksellisiä hetkiä, jotka säilyvät mielessä läpi elämän. Nuo hetket saattavat huomaamatta antaa sysäyksen johonkin tulevaan.

Useat ikäiseni maaseudulla lapsuutensa asuneet ovat saaneet tutustua riistanhoitoon, riistan tarkkailemiseen ja myös metsästykseen omien vanhempiensa mukana. Useiden kohdalla asia on edelleen niin, mutta enenevässä määrin ihmiset asuvat kauempana kaupungeissa ja harrastuksen aloittaminen on huomattavasti haasteellisempaa.

Mies lintu kädessään ja koira edessään maastossa.
Kuva Esa Nuorala.

Minun muistini syövereissä on isäni mustavalkoinen Metsästäjän opas, jota luin ahkerasti heti kun lukemaan kykenin. Minua kiinnosti suunnattomasti eläimet ja ne jännittävät hetket, kun niitä pääsi tarkkailemaan. Sainkin siihen oivan mahdollisuuden jo reilusti alle 10-vuotiaana, sillä Kivijärvellä, Keski-Suomessa, asuessamme naapurin Eero poikineen olivat innokkaita opastamaan nuorta ”miehen” alkua. Muistan itkua tuhertaneeni kerran, kun Eero oli lähtenyt metsään niin, etten ollut herännyt matkaan. Samoin aina Pohjanmaalle mentäessä enoni ottivat mukaan riistanhoitotöihin, tarkkailemaan luontoa ja eläimiä ja tutustumaan ajokoiralta metsästykseen. Olin onnekas, koska minulla oli isäni lisäksi monta tärkeää aikuista, joiden matkassa pääsin alkuun ja rakkaus riistaan leimahti. Ja jos en päässyt mukaan olin pettynyt. Palo riistaan ja metsästykseen oli syttynyt.

Palaan vielä tuohon oppaaseen. Mielestäni se oli paras ja mielenkiintoisin kirja siihen aikaan. Toki enon kirjahyllystä tuli luettua myös Tapiolan Suuri Suomalainen eräkirja -sarjan kirjat kannesta kanteen monta kertaa. Janosin tietoa riistasta – miten eri lajit elävät, mitä ne syövät ja miten niiden kantoja voisi ylläpitää ja edesauttaa talvesta selviämistä. Esa Niemelän toimittama uudistettu Metsästäjän opas oli sitten jo jotain aivan mahtavaa. Pääsihän sitä lukemaan oman metsästyskortin saaminen silmissä kiiluen. Eipä nuorimies arvannut silloin, että joskus saisin olla itse tekemässä samaa kirjan toimittamistyötä – rakkaudesta riistaan ja vastuulliseen metsästykseen.

Mutta mikä saikaan minut lopulta harrastuksen pariin ja valitsemaan riista-alan opinnot. Kyllä suurimpina tekijöinä ovat olleet koirat ja riista itsessään. Koirat veivät mennessään ja niitä onkin ollut kotona aina jonkinlainen matkassa, joskus useampikin. Metsästyskoirat veivät innostuksen niinkin pitkälle, että niistä on tullut kirjoitettua niin lehtiin kuin kirjoihin. Lapsena imetty innostus kettua ajaviin koiriin johti myös Amerikankettukoirayhdistyksen perustamiseen yhdessä kavereiden kanssa. Yhdistyksen toimintaa johtaen ehdimme järjestää ensimmäiset viralliset suomenmestaruusajokokeetkin kyseiselle rodulle. Nämä hetket säilyvät muistoissa aina vaikka eri ihmisten tiet erkanevat omille urilleen jonkin harrastuksen jäädessä taka-alalle ja uusien tullessa tilalle.

Riistalla on silti kumma vaikutus, se johtaa kavereita yhteisiin tapaamisiin ja yhteisille matkoille kerta toisensa jälkeen. Näillä hetkillä on suunnattoman iso merkitys kiireisen arjen keskellä. Riistan ansiosta on akut ladattu eräänkin kerran yhteisillä metsästysmatkoilla.

Palaan vielä sen kysymyksen äärelle, että miksi siltikään olen kirjoittamassa tätä. Suomessa on monta sataa tuhatta metsästäjää, mutta miksi ihmeessä juuri minä istun toimistolla miettimässä, miten sanojani asettelisin. Se johtuu siitä, että palo riistaan oli niin kova jo lapsena ja nuorena, että tuli lähdettyä lukion ja armeijan jälkeen Siilinjärven metsäoppilaitokseen riistanhoidon jatkolinjalle. Koulutus taisi kestää 8 kuukautta tuolloin. Sieltä se sitten lähti. Kuulin, että opettaja oli valmistunut riistaeläintieteistä Helsingin yliopistosta ja innostuin, että voiko riista-asioiden opiskelua vielä jatkaakin. Kyllä voi ja tässä sitä ollaan.

Elämässä moni asia vaatii myös sattumia ja tutustumista uusiin ihmisiin. Oma ensimmäinen alaan liittyvä työharjoitteluni oli Kalajoen-Alavieskan riistanhoitoyhdistyksessä. Helsingin opiskeluaikoina sain mahdollisuuden tehdä pienpetojen pyyntisuunnitelmia arvokkaille lintuvesille Lintulahdet Life -hankkeessa, joka varmasti toimi ponnahduslautana alan tehtäviin. Sekin ensimmäinen alan työkokemus liittyi rakkaudesta riistaan, sillä vieraspetojen pyynti edesauttaa kosteikkolintujen pesinnän onnistumista ja poikasten varttumista mahdollisimman runsain joukoin lentokykyiseksi ja aikuiseksi asti.

Nykyisessä työssäni vedän Metsästäjäpalvelut -tiimiä Suomen riistakeskuksessa. Työni sisältää Riistainfo-sivuston ylläpitämistä ja kehittämistä sekä erilaisten metsästäjille tarjottavien palveluiden ja materiaalien tuottamista. Myös metsästäjätutkintoon liittyvien materiaalien työstäminen kuuluu tiimimme työhön.

Mies ja koira lumisessa maastossa. Miehellä kädessä fasaani.
Kuva Tuomo Pispa.

Tätä kirjoittaessani eletään metsäkanalinnustuksen aloituksen aattoa. Huomenna se alkaa ja oma saksanseisoja sen jo varmaan aavisti aamuyöstä koiran levottomuudesta päätellen. Vaan kyllä se isäntäkin herää eloon aina syksyn saapuessa – eletään kuitenkin parasta vuodenaikaa. Metsäkanalinnustuksen alkaminen on merkittävä siinäkin mielessä, että silloin on suuri joukko metsästäjiä liikekannalla. Monen hyvinvointi lisääntyy roppakaupalla tulevan viikon aikana. Koska metsästäjiä on paljon liikkeellä samaan aikaan samoissakin paikoissa, tulee jokaisen ottaa vakavasti myös turvalliseen ja asialliseen toimintaan liittyvät asiat. Kenenkään pahoinvoinnin ei soisi kasvavan, koska olemmehan kaikki liikkeellä yhteisen ja rakkaan harrastuksen tiimoilta. Harrastusten tulisi saada hymy kasvoille, joten käyttäytykäämme itse kukin tätä asiaa edistäen ja toiset harrastajat, maanomistajat sekä muut luonnossa liikkujat hyväksyen ja huomioiden.

Uusimpana näkyvänä aikaan saannoksena metsästäjille olemme koonneet kaiken metsäkanalintuihin liittyvän materiaalin riistainfoon. Vastuullinen metsäkanalinnustaja -sivut kokoavat yhteen tähän aiheeseen liittyvät asiat vastuullisuutta, kestävyyttä ja turvallisuutta korostaen. Aihe on itsellenikin tärkeä, koska olenhan ollut kanalinnustaja sieltä ensimmäisistä erähetkistä alkaen. Ensimmäinen oma metsästyskoirani oli suomenpystykorva. Sen kanssa tuli kuljettua niin pohjoisen hanhisoilla kuin näädän perässä talvisin, tavanomaisen leipätyön eli kanalinnustuksen lisäksi. Haukkuipa tuo koira hirveä ja oravaakin välillä haitaksi asti nuoren miehen hermoja koetellen. Ne yhteiset hetket elävät kaikkine mausteineen mukana aina ja onkin ollut mahtavaa seurata, että pohjoisten hanhisoiden tunnelmat ovat olleet jälleen joidenkin mahdollista kokea vaikkakin rajoitetummin kuin siihen aikaan oli mahdollista. Tämäkin asia on mahdollistunut rakkaudesta riistaan ja kestävään metsästykseen, sillä maltti ja saalismäärien rajoittaminen kuuluvat osana nykyaikaiseen metsästysharrastukseen ja sen jatkuvuuden varmistamiseen.

Paljon on asioita sattunut kohta puoli vuosisataa kestäneellä taipaleella. Palo riistaan ei ole kuitenkaan sammunut. Eletyt vuodet ja koetut asiat ovat toki muuttaneet suhtautumista moneenkin asiaan. Nuoren miehen kiihkeys ja kiire ovat väistyneet ja tilanteista ja rennoista hetkistä nautiskelu on saanut isomman sijan. Syy miksi olen tässä tänään on kuitenkin riistan – kiitos siitä, sillä näin on hyvä.

 

Marko Mikkola

Kirjoittaja työskentelee Suomen riistakeskuksella erikoissuunnittelijana