Luonnonvarakeskus (Luke) arvioi Suomen karhukannan olevan 1 980–2 100 yksilöä. Arvio karhujen määrästä on suurempi kuin vuonna 2016, jolloin karhuja…
Riistapeltojen perustamisen aika
Riistalle viljeltävällä ravinnolla parannetaan luonnon monimuotoisuutta. Sopivat kasvilajikkeet ja riistapeltojen oikea sijainti lisäävät peltoympäristöissä elävän riistan ja monen…
Rahoitusta saatavissa lahtivajojen ja riistan käsittelylaitosten perustamiseen
Metsästysseurat voivat hakea Manner-Suomen maaseutuohjelman Leader-tukea hankkeisiinsa, esimerkiksi lahtivajojen tai riistan käsittelylaitosten perustamiseksi. Kaudella 2014–2020 Leader-ryhmät valitsevat rahoitettavat…
SEIS – Supikoiran etenemiselle Lapissa
Seitsemän vuotta tehopyyntiä takana. Lapin supikoirakanta on saatu kuriin, mutta ote ei saa lipsua. Keväthanget ovat viimeinen mahdollisuus…
Keväisellä majavajahdilla ennaltaehkäistään metsä- ja peltovahinkoja
Majavan metsästyksellä rajoitetaan kannan kasvua tihentymäalueilla ja samalla ehkäistään vahinkoja. Majavan aiheuttamia vahinkoja ei korvata valtion varoista. Tärkeintä…
Uhka afrikkalaisen sikaruton leviämisestä Suomeen kasvanut
Tautitilanne on muuttunut Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran vuonna 2011 julkaiseman, afrikkalaisen sikaruton (ASF) mahdollisia maahantuloreittejä koskevan riskiprofiilin jälkeen. Uhka ASF:n…
Hirvieläinlupien hakeminen sähköistyy
Hirvenmetsästäjät ottivat viime syksynä kattavasti käyttöön sähköisen Oma riista -palvelun hirvieläinhavaintojen ja saaliiden kirjaamisessa. Tulevana keväänä hirvieläinten pyyntiluvat…
Muuttuva ilmasto ja vesistöjen rehevöityminen säätelevät vesilintukantoja
Tuore tutkimus osoittaa, että talviset sääolot yhdistettynä pesimäympäristön laatuun vaikuttavat Suomessa pesivien vesilintujen parimääriin. Tutkimuksessa tarkasteltiin 17 Suomessa…
Metsästyslakiin esitetään muutoksia
Valtioneuvosto antoi tänään eduskunnalle hallituksen esityksen metsästyslain muuttamisesta. Hallituksen esitys oli lausunnoilla viime joulukuussa. Metsästyslakia esitetään muutettavaksi siten,…
Suomen Sikayrittäjät ry ryhtyy maksamaan avustusta villisianmetsästäjille afrikkalaisen sikaruton torjumiseksi
Suomen Sikayrittäjät ry ryhtyy maksamaan metsästysseuroille toiminta-avustusta Suomessa pyydetyistä villisioista. Tuen taustalla on sikayrittäjien huoli afrikkalaisen sikaruton (ASF)…