Siirry sisältöön

Afrikkalainen sikarutto voi levitä myös rehun mukana

Afrikkalainen sikarutto (ASF) on levinnyt Suomen lähialueille eli Viroon ja muihin Baltian maihin sekä Puolaan, Venäjälle ja Valko-Venäjälle. Tauti on sioille erittäin vaarallinen eikä siihen ole hoitokeinoa.  

Sairastuneiden lisäksi tilan kaikki eläimet joudutaan lopettamaan. Tautia aiheuttava virus kestää lämpöä (tuhoutuu +60°C/30 min) sekä happamuutta, ja voi levitä kuumentamattomien rehujen mukana. Myös ruokajäte voi levittää virusta ja muita eläintauteja, minkä vuoksi sen käyttö on kielletty elintarviketuotantoeläinten ruokinnassa.

Taudin leviämisen ehkäisemiseksi ei tautialueilta tule tuoda Suomeen kuumentamattomia rehuja, kuten esim. säilörehua ja heinää sekä tuoresäilöttyä tai käsittelemätöntä satoa, tuotantoeläinten tai luonnonvaraisten eläinten ruokintaan. Riistaeläinten ruokinta itärajan läheisyydessä voi houkutella paikalle sairastuneita villisikoja, mikä aiheuttaa riskin taudin leviämiselle Suomeen. Lisäksi on huomioitava, että esim. viljan kuivaus, mukaan lukien maissi, ei välttämättä tuhoa tautia aiheuttavaa virusta. Tuotavan rehun alkuperä on aina syytä varmistaa, sillä se voi olla peräisin muusta kuin ostomaasta.

Sikaruttovirus voi levitä myös rehun kuljetuskaluston ja kuivikkeiden mukana. Rehua tuovan henkilön tai yrityksen tulee rekisteröityä rehualan toimijaksi Eviraan. Tuotava rehu voi olla esim. viljaa, heinää, erilaisia siemeniä tai rehuseoksia. Rehualan toimija vastaa rehun laadun varmistuksesta ja turvallisuudesta osana omavalvontaansa, ja hänen on tehtävä vuosittain ilmoitus tuomistaan rehuista Eviraan. Rehualan alkutuotannon toimijaksi rekisteröityneet voivat tuoda pieniä määriä rehua omien eläinten ruokintaan ilman lakisääteistä näytteenottovelvoitetta ja vuosi-ilmoitusta, mutta myös rehualan alkutuottaja vastaa tuomansa rehun laadusta ja sen turvallisuudesta.

Lue alkuperäinen artikkeli Eviran verkkosivuilta.

 

Lisätietoa Afrikkalaisesta sikarutosta.

Eviran ohje EU:n alueen liikenteessä olevien eläinten ja tavaroiden kuljetusajoneuvojen desinfioinnista.

Lue lisää rehualan toiminnasta Eviran verkkosivuilta.