Siirry sisältöön

Suurpedot.fi-sivusto palvelee nyt myös englanniksi ja ruotsiksi

Suurpedot.fi-sivusto on välittänyt jo kohta viisitoista vuotta virallista ja luotettavaa tietoa suurpedoista suomalaisille. Suomen suurpetoasiat kiinnostavat enenevässä määrin myös Suomen rajojen ulkopuolella. Siksi Suurpedot.fi on julkaistu nyt myös ruotsiksi ja englanniksi.

Ruotsinkielisen sivuston tarkoituksena on palvella erityisesti Suomen ruotsinkielistä väestöä ja tarjota suurpetotietoa myös toisella virallisella kielellä. Englanninkielisen sivuston tavoitteena on olla Suomen suurpetoasioiden tiedotusikkuna kansainvälisesti – niin medialle kuin muillekin asioista kiinnostuneille.

Suurpedot kiinnostavat – kohtaaminen harvinaista

Suurpedot.fi-sivustolla on laajasti tietoa Suomen neljästä suurpedosta: sudesta, karhusta, ilveksestä ja ahmasta. Suosittujen laji- ja jälkitietojen lisäksi sivustolla on muun muassa tietoa suurpetojen suojelusta ja metsästyksestä sekä suurpetojen asemasta yhteiskunnassa.

Vaikka suurpetokannat ovat Suomessa kasvussa, on todennäköisyys karhun, suden, ilveksen tai ahman kohtaamiseen luonnossa erittäin pieni. Kohtaamistilanteessa tärkeintä on pysyä rauhallisena ja poistua hiljalleen siihen suuntaan, mistä oli tulossa. Tarkemmat ohjeet suurpetojen kohtaamiseen lajeittain ovat luettavissa suurpedot.fi-sivustolla.

Sivustoa toimittavat yhdessä Metsähallitus, maa- ja metsätalousministeriö, Suomen riistakeskus, Luonnonvarakeskus ja ympäristöministeriö. Sivuston kehittämistä on rahoittanut maa- ja metsätalousministeriö ja ylläpitoa Metsähallitus.

Lue lisää Suomen suurpedoista