Susi hävitettiin Suomesta lähes sukupuuttoon 1800-luvun lopulla. Vuonna 1973 tapahtuneen suden rauhoituksen jälkeen susikanta alkoi vähitellen elpyä, ja samalla kiihtyi myös keskustelu siitä, paljonko susia Suomeen mahtuu. Nykyisin Suomessa jolkuttelee 250–300 harmaaturkkia, jotka edelleen jakavat ihmisten mielipiteet jyrkästi. Toisille susi on villi ja vapaa ”vierasheimoinen ystävämme”, toisille taas pelottava, ihmisten ja kotieläinten henkeä uhkaava peto, kansanperinteen punahilkkoja ahmiva ”irvihuuli, kaihisilmä ja roukkohammas”. Totuus sudesta löytynee jostakin näiden ääripäiden väliltä.
Susi palaa myös Suomen Metsästysmuseoon Riihimäelle, missä avataan lokakuun alussa suomalaista susihistoriaa ja -biologiaa esittelevä näyttely, joka tarjoaa tietoutta susikeskustelun pohjaksi. Näyttely on ajantasaistettu versio museolla vuonna 2005 olleesta Hyvä, paha susi -näyttelystä, joka on Metsästysmuseossa esillä olonsa jälkeen kiertänyt ympäri Suomea. Uusittu näyttely koostuu 14:stä kuva- ja tekstitaulusta, joissa valotetaan monipuolisesti sutta osana suomalaista ja eurooppalaista luontoa ja kulttuuria sekä kerrotaan millainen susi on eläinlajina, tutkimuskohteena ja riistaeläimenä. Näyttely esittelee myös satujen, tarinoiden ja modernin populaarikulttuurin suden – suden ihmisten mielessä ja kielessä. Monenlaisten susiristiriitojen seasta pyritään löytämään sudesta myös ihmisen näkökulmasta katsottuna hyödyllisiä piirteitä. Osana näyttelyyn kuuluu myös monenlaisten sudenpyyntitapojen esittely 1700-luvulta nykypäiviin, sudenkuopista lippusiimoihin. Esillä on pyyntivälineiden lisäksi myös vanhoja sudenpyyntioppaita, joista suosituimmasta otettiin peräti neljätoista painosta vuodesta 1767 lähtien 1900-luvun alkuun asti. Suurjahtien kautta näyttelyssä edetään myös sudensuojeluaatteen voimistumiseen 1970-luvulta lähtien.
Suden paluu -näyttelyssä ei piilotella suden raadollistakaan puolta, vaan opetusneuvos Antti Lappalaisen tutkimuksiin viitaten kerrotaan susien tappaneen Suomessa vuosina 1710–1881 yhteensä 193 ihmistä. Viimeinen susien uhri oli Vahdossa vuonna 1881 surmattu 5-vuotias Karl Grönroos. Näyttelyssä on mukana myös 8-vuotiaana vuonna 1880 suden suuhun joutuneen Ida Laakson järkyttävä tarina. Suden suusta täpärästi pelastunut ja loppuikänsä Susi-Iita -nimeä kantanut Ida Laakso muisteli tapahtumia 1950-luvulla haastattelussa, jonka nauhoitus on säilynyt jälkipolville ainutlaatuisena muistona 1880-luvun suurista susivuosista. Susiuhreja kauhisteltaessa täytyy muistaa, että olosuhteet Suomen luonnossa olivat suden kannalta täysin toisenlaiset 150 vuotta sitten – susia oli vähintäänkin useita satoja ja niiden luontaiset ravintoeläimet, kuten hirvet ja metsäpeurat, olivat lähes sukupuutossa eikä suden nykyruokalistalle kuuluvia valkohäntäpeuroja ollut Suomessa vielä ollenkaan. Ajat ja olosuhteet ovat muuttuneet, mutta ovatko sudet?
Suden paluu -näyttelyn visuaalisen ilmeen ovat suunnitelleet Hyria koulutus Oy:n audiovisuaalisen viestinnän osaston opiskelijat Tia-Maria Vahekoski ja Tinja Lepistö Metsästysmuseon amanuenssi Vesa Anttilan johdolla. Näyttelytekstit on laatinut intendentti Jukka Peltonen. Näyttelyesineistö on valikoitu Suomen Metsästysmuseon kokoelmista. Näyttelyn filmimateriaali kertoo Susi-Iitan tarinan lisäksi susijahdista Lapissa 1950-luvulla.
Lisätietoja
Vesa Anttila, amanuenssi, Suomen Metsästysmuseo
vesa.anttila@metsastysmuseo.fi, puh. 019 722 153
SUDEN PALUU
Suomalaista susihistoriaa -näyttely
1.10. – 31.12.2015
Suomen Metsästysmuseo
Tehtaankatu 23 A
11910 Riihimäki
www.metsastysmuseo.fi