Suden kaatokiintiö poronhoitoalueen ulkopuolella on 53 sutta

Maa- ja metsätalousministeriö vahvisti tänään asetuksella, että suden vuotuinen kaatokiintiö metsästysvuosille 2016–2018 on poronhoitoalueen ulkopuolella 53 sutta. Lausunnolla olleen asetusluonnoksen määrää nostettiin 13 sudella Luonnonvarakeskuksen tarkentuneen kanta-arvion vuoksi.

Arvion mukaan poronhoitoalueen ulkopuolella elää 200–248 sutta. Jos susia kaadetaan kiintiön sallima määrä, susikanta pienenee enintään 21–26 prosenttia. On kuitenkin tärkeää muistaa, että suurin sallittu saalismäärä ei ole tavoite, vaan yläraja Suomen riistakeskuksen myöntämille poikkeusluville.

Asetus tulee voimaan 28.12.2016. Poikkeuslupien nojalla tapahtuva metsästys voi alkaa joustavasti heti luvan myöntämisen jälkeen. Näin pystytään paremmin seuraamaan annettujen lupien vaikutusta susikantaan sekä saaliiksi päätyvien alfanaaraiden määrää, ja huomioimaan tilanne myöhemmissä päätöksissä.

Susikiintiöön lasketaan mukaan poronhoitoalueen ulkopuolella myös esimerkiksi vahinkoperusteisilla luvilla saatu saalis, poliisin määräyksellä lopetetut sudet sekä liikenteessä tai laittomaan metsästykseen kuolleet sudet. Lupaharkinnassa kiintiön käyttöön vaikuttaa myös se, minkälaisista yksilöistä sen hetkinen saalis koostuu. Erityisesti Riistakeskus seuraa alfanaaraiden päätymistä saaliiksi.

Päätöksenteon tukena toimivat reviiriyhteistyöryhmät ja joillakin alueilla suurpetoneuvottelukunnat, jotka arvioivat tarvetta poikkeusluvan hakemiselle.  Vaikka asetus annetaan kahdelle metsästysvuodelle, ministeriö valmistautuu antamaan joulukuussa 2017 uuden asetuksen, joka perustuu Luonnonvarakeskuksen saman syksyn väliarvioihin.

Luonnonvarakeskus julkisti väliarvion susikannasta 8.12.2016. Sen mukaan Suomessa arvioidaan olevan 32–38 susilaumaa, joista 21–27 laumalla on reviiri Suomen rajojen sisäpuolella.  Poronhoitoalueen ulkopuolisen Suomen alueella tavattiin yhteensä 31–37 laumaa, joista 20–26 laumalla on reviiri Suomessa. Verrattuna Luonnonvarakeskuksen joulukuussa 2015 tekemään väliarvioon, Suomessa tavattujen laumojen kokonais-määrässä ei näytä tapahtuneen merkittävää muutosta. Lopullinen kanta-arvio susikannan koosta valmistuu metsästyskauden jälkeen maaliskuussa 2017.

Lisätietoja maa- ja metsätalousministeriöstä:
ylitarkastaja Jussi Laanikari, jussi.laanikari(at)mmm.fi, p. 0295 162 432
neuvotteleva virkamies Sami Niemi, sami.niemi(at)mmm.fi, p. 0295 162 391

Maa- ja metsätalousministeriö Tiedote 22.12.2016 15.03