Siirry sisältöön

Säästeliäs verotus valttia kanalintumetsällä

Kesän riistakolmiolaskennat osoittivat metsäkanalintujen vähentyneen kokonaisuudessaan neljänneksen viimevuotisesta. Suurimpana syynä vähenemiseen oli heikko poikastuotto. Niinpä valtaosa lintukannoista on tänä syksynä vanhoja lintuja, joita tulisi metsästyksellä verottaa hyvin säästeliäästi.

Alkukesän koleus antoi aiheen ounastella heikkoa poikastuottoa metsäkanalinnuille, ja niin kävi että varsinkin metson ja teeren poikasista keskimääräistä harvemmat selviytyivät loppukesään. Siksi tänä syksynä hädin tuskin kolmannes metsoista ja teeristä on nuoria lintuja, ja paikoin nuorten osuus on vieläkin vähäisempi. Sen sijaan riekolla lisääntyminen onnistui hyvin, Lapissa jopa erinomaisesti. Yksi syy lajien väliseen eroon voi olla se, että riekko pesii metsäkanalinnuista myöhäisimpänä ja riekonpoikasten kuoriutuessa sää oli kääntynyt hieman suotuisammaksi.

Hyvästä poikastuotosta huolimatta riekkokantakin väheni huomattavasti viime vuodesta, koska vanhempien lintujen selviytyminen edellissyksystä oli heikkoa. Sama ilmiö eli suuri ”talvikuolevuus” oli osasyynä myös metso-, teeri- ja pyykantojen vähenemiseen. Viime talvihan oli suuressa osassa maata poikkeuksellisen leuto ja vähäluminen, pahin mahdollinen lumisiin pakkastalviin sopeutuneille metsäkanalinnuille.

Vanhat linnut tärkeitä jatkuvuudelle

Lintukantojen vähenemisen vuoksi maa- ja metsätalousministeriö on säätänyt tälle vuodelle ajallisia ja alueellisia rajoituksia metsäkanalintujen pyyntiin. Riekko on suuressa osassa Pohjois-Suomea kokonaan rauhoitettu tänä syksynä.

Vaikka metsäkanalintujen kannat eivät suorastaan aallonpohjassa olekaan, varovaisuus niiden metsästysverotuksessa on tarpeen. Jokainen metsäkanalinnustaja voi omalta osaltaan huolehtia siitä, että lintukannat säilyvät elinvoimaisina ja metsästettävinä myös tulevina vuosina.

Metsäkanalintujen valikoivan verotuksen perusohje neuvoo kohdistamaan pyyntiä nuoriin eli saman vuoden poikaslintuihin siitä syystä, että niiden mahdollisuudet selviytyä seuraavaan kevääseen ovat selvästi huonommat kuin vanhojen lintujen. Tänä syksynä ohjetta on kuitenkin erityisen vaikea noudattaa, kun vastaan tulevista metsäkanalinnuista suurin osa on vanhoja. Vanhat linnut edustavat lintukannan arvokasta pääomaa, jota tulisi verottaa hyvin säästeliäästi.

Monet metsästysseurat ovat rauhoittaneet teeren soidinalueet maillaan. Silti erityisesti teeren niin sanottu soidinmetsästys on paikoin yleistä, vaikka tämän pyyntitavan ekologista kestävyyttä voidaan vahvoin perustein epäillä. Syyssoidin on tärkeä osa teeren ja metson vuodenkiertoa, sillä siinä kukot petaavat itselleen asemia kevätsoitimelle, ja kanat arvioivat alustavasti kukkojen kelpoisuutta. Syyssoitimet ovat nimenomaan vanhojen lintujen ”leikkejä”, nuoret eivät niihin juuri osallistu. Lintukantojen vähetessä on entistäkin suurempi syy välttää metsästystä soidinalueilla.

Ks. kanalintujen metsästysajat ja -rajoitukset

Video-ohjeet riistalintujen käsittelyyn