Terveyttä liikunnasta

Riekonpyynnissä, englanninsetterit, Kaldoaivin erämaa, Utsjoki, maaliskuu

Metsästäminen, metsästyskoirien ulkoiluttaminen, riistalaskentojen suorittaminen ja riistanhoidon toimenpiteiden tekeminen vaativat liikkumista. Riista-asioiden ympärillä tapahtuva hyötyliikunta on hyvin yleistä sekä useimmille metsästäjille säännöllistä. Riistallisista harrastuksista seuraa huomattavaa kansantaloudellista hyötyä yhteiskunnalle.

Liikunnan fyysiset edut

Metsästykseen sekä luonnon- ja riistanhoitoon liittyy runsaasti monipuolista ulkoilua, liikkumista ja lihastenkäyttöä. Säännöllinen liikkuminen ehkäisee sairauksia, edesauttaa toimintakyvyn ylläpitämisessä ja parantaa yleistä jaksamista. Eräharrastusta tukevia liikuntalajeja kannattaa suosia ja samalla on hyvä huomioida, että harjoittelu sisältää riittävästi sekä aerobista harjoittelua että lihaskuntoharjoittelua.

Liikunta parantaa hapenottokykyä, jolloin hengitys ja verenkiertoelimistö sekä sydänlihas vahvistuvat. Säännöllisen liikkumisen myötä myös tuki- ja liikuntaelimistö eli luut ja lihakset vahvistuvat. Isoja lihasryhmiä aktivoivaa liikuntaa tulisi harrastaa säännöllisesti noin kolmesti viikossa, jolloin kestävyysominaisuudet paranevat. Tämän lisäksi lihaskuntoa tulisi harjoituttaa kaksi kertaa viikossa. Kaikkeen liikkumiseen tulee yhdistää riittävä venyttely.

Liikunnan henkiset edut

Liikunnan harrastaminen parantaa itseluottamusta. Kunnon kohotessa myös stressin sietokyky paranee. Liikkuminen tuottaa mielihyvää ja sosiaaliset kontaktit vahvistavat henkistä puolta. Hyvässä fyysisessä kunnossa oleva ihminen selviää arjen kiireistä ja voi henkisesti paremmin.

 

Päivitetty 7.9.2015