Siirry sisältöön

Riistakolmiot.fi-sivustolta löytyvät nyt myös tiedot laskentahistoriasta

Riistakolmiot.fi-sivusto on valmistumassa hyvää vauhtia. Kevään aikana palveluun saatiin mukaan riistakolmioiden laskentatiedot 27 vuoden ajalta. Sivustoa kehitetään parhaillaan käyttäjiltä saadun palautteen perusteella.

Palvelussa olevan laskentahistoriatiedon ansiosta julkisessa palvelussa voi nyt tarkastella, miten riistaeläinten kannat ovat kehittyneet pitkän ajan kuluessa esimerkiksi riistanhoitoyhdistyksen alueella. Laskijat taas näkevät extranetin puolella historiatiedot myös oman kolmion osalta. Ennen riistakolmiot.fi-palvelua vastaavaa tietoa ei ollut julkisesti saatavilla.

Raportointityökaluja kehitetään

Julkisessa palvelussa on ollut hankaluuksia raporttien toiminnassa, mutta ongelmia korjataan parhaillaan. Korjatun version on tarkoitus valmistua kesäkuun aikana. Raporteissa on erikseen toimitetut, valmiit raportit sekä osio, jossa voi luoda omia raportteja vuosittain, lajeittain ja alueittain. Korjauksen yhteydessä parannetaan myös raporttien arkistointia ja hakua.

Riistakolmiot.fi-sivuston toivotaan palvelevan kolmiolaskijoiden lisäksi laajempaakin käyttäjäryhmää. Sivustolta löytyy lajiesittelyjä laskennoissa mukana olevista lajeista. Lajitietojen yhteydessä esitetään myös tietoa lajin levinneisyydestä ja tiheyksistä eri puolella Suomea. Lisäksi palvelussa on julkaistu lumijälkiopas. Oppaan avulla voi määrittää maastossa havaittuja eläinten jälkiä.

Kesälaskenta lähestyy – tulokset vaikuttavat suoraan kanalintupyyntiin

Kesälaskenta tehdään tänä vuonna 25.7.- 5.8. Laskennat kannattaa tehdä 2.8. mennessä ja tulokset palauttaa saman tien. Riistakolmiot.fi-sivuston kautta 5.8. mennessä palautetut tulokset ennättävät mukaan metsästysasetuksen käsittelyyn. Kesälaskentatulosten perusteella päätetään kanalintujen metsästyksen ajoista ja rajoituksista.

Riistakolmiot.fi-palvelu avattiin käyttöön 2014 riistakolmioiden kesälaskennassa. Tällöin reaaliaikaisia laskentatuloksia hyödynnettiin ensimmäistä kertaa metsästysasetuksen pohjana.

Luonnonvarakeskuksen tiedote

Riistakolmiot.fi-palvelu