Pohjois-Hämeen ilveslaskenta käynnistyy tulevana viikonloppuna

Pohjois-Hämeen ilveslaskenta on peruttu. (Julkaistu ePressissä 17.01.2016 klo 05:56)

Illalla paikoin pitkään jatkuneen lumisateen seurauksena jälkikertymä on jäänyt liian lyhyeksi. Laskentapäivän aamuna alkanut lumisade on tämän lisäksi peittänyt useammalla laskenta-alueella kaikki jäljet.

Laskentaa yritetään uudestaan tulevina viikonloppuina.

Alkuperäinen tiedote 15.1.2016

Pohjois-Hämeessä tehdään viikonloppuna (16.-17.1.2016) laajamittainen koko Suomen riistakeskuksen Pohjois-Hämeen toiminta-alueen kattava ilveslaskenta. Laskennassa selvitetään ilvespentueiden lukumäärä sekä kirjataan kartoille kaikki suurpetojen jäljet, jotka ylittävät laskentareitistön.

Ilveslaskenta on Suomen riistakeskuksen ja Luonnonvarakeskuksen yhteishanke, jolla pyritään tuottamaan tarkentavaa vertailutietoa suurpetohavainnointiin perustuvalle suurpetokantojen runsauden seurannalle. Laskennan suorittavat paikalliset metsästäjät ja petoyhdyshenkilöt yhteistyössä alueensa riistanhoitoyhdistysten kanssa. Mukaan on kutsuttu eri tahojen edustajia jälkitarkastajiksi laskennan luotettavuuden ja avoimuuden varmistamiseksi.

Laskentaan arvioidaan osallistuvan noin 1000 vapaaehtoista laskijaa yhteensä 15 riistanhoitoyhdistyksestä. Laskentaorganisaatio perustettiin jo kaksi vuotta sitten, mutta kahtena edellisenä talvena laskentaa ei pystytty tekemään huonon lumiolosuhteen vuoksi.

Nyt näyttää sääennusteiden perusteella, että viikonlopun lumitilanne saattaa olla riittävä laskennan suorittamiseen. Laskennan toteuttaminen on herkkä sääolosuhteiden muutoksille, sillä edellisestä jäljet peittävästä lumisateesta tulee olla enintään 2 vuorokautta ja vähintään 1 vuorokausi. Laskenta on sijoitettava viikonlopun ajalle, jotta maastoon saadaan riittävästi havainnoitsijoita liikkeelle.

Lopullinen päätös laskennan suorittamisesta tehdään käytännössä laskentapäivän aamuna.

Lisätietoja