Siirry sisältöön

Luonnonvaraisten villisikojen määrää vähennetään

Maa- ja metsätalousministeriö ja Suomen riistakeskus ovat valmistelleet villisikojen tehostettua metsästystä. Suomen riistakeskuksen selvityksen mukaan Suomen villisikakanta on tällä hetkellä noin 1000–1300 yksilöä. Arvio eläinmäärästä perustuu marraskuun aikana tehtyihin laskentoihin ja kyselyihin. Suurimmat villisikamäärät ovat Kaakkois-Suomessa (noin 400) ja itäisellä Uudellamaalla (yli 500).

Tulevan talven metsästyksellä pyritään vähentämään villisikakanta vähintään puoleen.

Kaksi kuukautta sitten ministeriö kielsi luonnonvaraisten villisikojen ruokinnan maastoon, jotta ruoka ei houkuttelisi villisikoja Venäjän puolelta Suomeen. Ruokintakielto kumotaan MMM:n asetuksella joulukuun 5. päivästä alkaen. Tavoitteena on käyttää ruokintaa apukeinona tehostetussa metsästyksessä ja saada torjuttua mahdollisesti itärajan yli saapuvien villisikojen mukana tuleva sioille hengenvaarallisen afrikkalaisen sikaruton leviäminen.

Sioille tappava afrikkalainen sikarutto (ASF) leviää paraikaa nopeasti villisioissa Baltian maissa. Ilmoituksia uusista tapauksista tulee viikoittain useita. Tauti on levinnyt vuodesta 2007 alkaen Kaukasukselta läpi Venäjän ja Valko-Venäjän Puolaan, Liettuaan, Latviaan ja Viroon saakka. Virossa on ollut jo 37 tapausta, joista kaksi Suomen kannalta hälyttävästi Koillis-Virossa. Sioille ei ole rokotusta eikä lääkitystä tautiin. Afrikkalainen sikarutto ei tartu ihmisiin.

Venäjällä afrikkalaisen sikaruton tarkkaa levinneisyyttä ei tiedetä, mutta tapauksia kotisikaloissa on raportoitu Leningradin alueella ja Karjalassa viime vuosina. Leningradin ja Karjalan alueella ei ole systemaattista tautiseurantaa villisioista. Villisikoja tulee jatkuvasti Venäjän puolelta Suomeen.

– Afrikkalaista sikaruttoa ei ole koskaan tavattu Suomessa ja mikäli se tulisi, seurauksena olisi massiivisia suojaustoimia ja vientirajoituksia suomalaiselle sianlihalle. Siksi viranomaiset ja metsästäjät tekevät nyt yhteistyössä kaikkensa torjuakseen taudin, sanoo kansliapäällikkö Jaana Husu-Kallio maa- ja metsätalousministeriöstä.

Lisätietoja:

Jaana Husu-Kallio, kansliapäällikkö, maa- ja metsätalousministeriö
p. 0400 291 910, etunimi.sukunimi@mmm.fi

Reijo Orava, johtaja, Suomen riistakeskus
p. 029 431 2101, etunimi.sukunimi@riista.fi