Siirry sisältöön

Kemiönsaaresta ja Raumalta löytyneissä merikotkissa lintuinfluenssaa

Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa on varmistunut uusia lintuinfluenssatapauksia. Kemiönsaaresta ja Rauman saaristosta Elintarviketurvallisuusvirasto Eviraan lähetetyistä merikotkista on todettu korkeapatogeenista eli korkeaa kuolleisuutta luonnonvaraisille linnuille ja siipikarjalle aiheuttavaa H5-tyypin lintuinfluenssaa.

Kemiönsaaren tautitapaus varmistui H5N8-lintuinfluenssaksi, mutta Raumalta toimitetun merikotkan kohdalla viruksen tyypitys on Evirassa vielä kesken.

Lintuinfluenssan leviämisen ehkäisemiseksi kummallekin paikkakunnalle perustetaan vähintään 10 kilometrin päähän merikotkien löytöpaikoista ulottuva rajoitusvyöhyke. Siipikarjan ja -tuotteiden siirtoja rajoitetaan vyöhykkeellä. Lisäksi kunnaneläinlääkäri tarkastaa rajoitusvyöhykkeellä sijaitsevia siipikarjan pitopaikkoja.

Rauman edellinen rajoitusvyöhyke lakkautettiin viikko sitten. Vyöhyke oli perustettu joulukuun puolivälissä, kun Murtamon Pirttijärveltä löytyi H5N8-lintuinfluenssaa kantanut merikotka.

Evira on purkanut tällä viikolla Harjavallassa rajoitusvyöhykkeen tarkastusalueen. Harjavallan teollisuusalueelta löytyi jouluna H5N8-lintuinfluenssaa kantanut merikotka, minkä vuoksi tienoolle perustettiin rajoitusvyöhyke.

Alkuperäinen tiedote ja lisää tietoa: www.evira.fi