Itä-Suomen yliopisto toivoo rusakko- ja jänisnäytteitä

Itä-Suomen yliopisto tutkii rusakon ja metsäjäniksen risteymien esiintyvyyttä Suomessa. Tutkimuksessa selvitetään erityisesti sitä, mikä osuus rusakolla on metsäjäniskantojen taantumisessa.

Tutkimukseen tarvitaan näytteitä metsästetyistä tai muuten kuolleista jäniseläimistä. Erityisen suuri tarve on rusakkonäytteille. Näytteeksi kelpaa erinomaisesti esimerkiksi korva. Korvanäytteen lisäksi toivotaan tietoja eläimen painosta ja mahdollisuuksien mukaan myös sähköisesti lähetetty valokuva. Katso tarkemmat ohjeet rusakko- ja jänisnäytteiden lähettämiseen.

Jänisnäytteitä voi lähettää koko metsästyskauden 2015–2016 ajan. Erityisesti näytteitä kaivataan Lounais- ja Länsi-Suomen alueelta.

Itä-Suomen yliopisto kiittää metsästäjiä tähän mennessä toimitetuista yli 850 näytteestä. Alustavien tulosten perusteella rusakko ja metsäjänis risteytyvät Suomessa, ja risteytyminen on yleisintä Itä-Suomessa.

Lisätietoja
Riikka Levänen, Itä-Suomen yliopisto, Biologian laitos, PL111, 80101 Joensuu
050-5698269, riikka.levanen@uef.fi
www.uef.fi/hare-research