Hirvionnettomuuksien riski kasvaa syksyllä

Syksyn iltojen pimetessä tien päällä kannattaa olla tarkkaavainen, sillä hirvitörmäykset ja muut eläinonnettomuudet painottuvat kevääseen ja syksyyn, Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi muistuttaa. Hirven huomatessaan autoilijan olisi hyvä varoittaa myös muuta liikennettä valoja väläyttämällä.

Pimeällä suurin riski törmätä hirveen on juuri ennen tai jälkeen vastaantulevaa autoa. Myös sääolosuhteet, kuten sade tai matalalta paistava aurinko saattavat vaikeuttaa hirven havaitsemista.

Eläinkolareissa onnettomuuden aiheuttajana on usein myös joku toinen tekijä, joten omalla ajokäyttäytymisellä voi vähentää riskiä joutua törmäykseen. Esimerkiksi kuljettajan väsymys tai keskittyminen muuhun kuin ajamiseen voivat luoda onnettomuustilanteen, joka olisi muuten voitu välttää. Riskejä lisäävät myös liian kova ajonopeus sekä liian lyhyet turvavälit.

”Ajonopeus vaikuttaa kuljettajan reagointiaikaan ja -kykyyn sekä törmäyksen seurauksiin. Hirvivaara-alueella ajaessa kannattaa tarkkailla tienvarsia ja pitää ajonopeus sekä -etäisyys sellaisena, että aikaa jarrutukselle on riittävästi. Tarkkaavainen kannattaa toki olla muillakin, kuin erikseen merkityillä tienpätkillä”, Trafin Jussi Pohjonen kertoo.

Varoita kanssaliikkujia hirvihavainnosta valomerkillä

Mikäli näet hirven tienposkessa, vähennä nopeuttasi välittömästi jarruttamalla ja pidä autosi mahdollisimman pitkään omalla kaistalla. Jos hirvi tulee tielle, yritä tehdä väistöliike sen takaa. Väistäessä kannattaa kuitenkin muistaa, että hirviemon perässä saattaa kulkea hirven vasoja.

”Jos huomaat hirven tien reunassa, varoita muita autoilijoita väläyttämällä etu- ja takavaloja. Myös itse onnettomuustilanteessa on syytä varoittaa muuta liikennettä ja törmäämisestä tulee aina ilmoittaa, vaikka hirvi pakenisikin paikalta”, Pohjonen muistuttaa.

Onnettomuudessa loukkaantunutta eläintä ei saa lähestyä, vaikka se näyttäisikin kuolleelta. Loukkaantuneiden ihmisten ja eläinten väliin kannattaa kuitenkin ajaa auto suojan vuoksi.

Tiedote lisätietoineen Trafin sivulla

Katso video hirvieläimistä liikenteessä